Nyt on lupa hellittää ja antaa rentoudelle mahdollisuus saapua!
Joogaa uupuneille 1 + akupunktio tasapainottelee tuhatvuotisen kiinalaisen lääketieteen terveyttä edistävän ajattelun mukaisesti talven meridiaani- eli energiakanavia (munais- ja virtsarakko) sisäisen viisauden äärelle pysähtyen. Halutessasi voit jäädä rentouttavaan akupunktiohoitoon joogan jälkeen
Talvi on kiinalaisen lääketieteen mukaisen vuodenaika-ajattelun mukaan rauhoittumisen aikaa, jolloin on hyvä aika pysähtyä kuuntelemaan oman kehon ja mielen viestejä sekä viisautta. Pysähtyä palaamaan kaikkein tärkeimmän äärelle. Oman voiman ja voimavarojen säilömisen. Kääriytyä vielä hetkeksi peittojen ympäröimäksi ennen kevättä. Funktionaalisessa liikkeessä korostuvat lempeät lantion avaukset sekä pehmeästi tuetut eteentaivutukset.
Joogaharjoitus syventää läsnäolontaitoja ja ravitsee faskiakalvoja hengitysharjoitusten, pehmeän ja tuetun asanaharjoituksen sekä savasanan, tekemisestä vapautumisen myötä. Tyynyillä ja blokeilla tuettuihin asentoihin matkustetaan rauhakseen, omaa kehoa kuunnellen. Sinun on aina mahdollisuus jäädä omaan lepoasentoon tai pyytää toista vaihtoehtoa, mikäli ohjattu versio ei sovi sinulle.
Joogaa uupuneille 2 + akupunktio tasapainottaa eteenpäin suuntautuen kevään meridiaaniparia (maksa ja sappirakko). Halutessasi voit jäädä akupunktiohoitoon joogan jälkeen.
Kevääseen liitetään kiinalaisen lääketieteen mukaan eteenpäin suuntautuminen, kuten mm. luonteen lujuus, luottavaisuus tulevaan, tavoitteellisuus sekä motivaatio. Joogaharjoitus antaa mahdollisuuden tarkastella suhtautumista itseen ja ympäristöön hiljalleen jo hiukan ylöspäinkin suuntautuvissa asanoissa. Harjoitus syventää läsnäolontaitoja ja ravitsee faskiakalvoja hengitysharjoitusten, pehmeän ja tuetun asanaharjoituksen sekä savasanan, tekemisestä vapautumisen myötä.
Syksyn elementti on metalli joten loppusyksyn yinjoogaharjoitus rakentuukin kehoa ja mieltä ravitsevana ja tasapainottavana. Näin ollen hengitellään tilaa kehoon ja mieleen. Päästetään irti jo palvelleesta ja tehdään tilaa vapaudelle. Otetaan itsemme vastaan omassa voimassa ja heikkoudessa, arvostelematta tai arvioimatta. Funktionaalisessa liikkeessä korostuvat niska-hartiaseudun lempeät liikkeet sekä pehmeät kierrot.
Joogaharjoitus sopii erityisesti uupuneille, stressaavassa elämäntilanteessa oleville tai ylipäätään levon tarpeeseen. Pitkillä staattisilla ja tuetuilla asanoilla herätellään lempeästi rankaa, avataan hengitystilaa, nesteytetään lihaskudoskalvoja ja aktivoidaan parasympaattista (lepo) -hermostoa.
Harjoitus saattelee hiljalleen sopivan lempeään ja luottavaiseen suhtautumisen tilaan itseämme ja ympäristöä kohtaan. Yin harjoitus on ihana mahdollisuus hengittää kehon kireyksien, kolotusten ja mielen koukeroiden läpi, antautuen hitaasti pehmeään olemisen tilaan, jossa saa jo luopua kaikentasoisesta yrittämisestä.
Samalla annetaan itsellemme mahdollisuus antautua levolle. Harjoitus rakentuu asiakkaan tarpeista käsin, joten olet tervetullut ihan juuri sellaisena kuin olet. Se riittää!
Joogaopettaja Petronella Seppälä (psykiatrinen sairaanhoitaja YAMK, joogaopettaja 200h) Omat askeleet -hyvinvointipalvelut. Petronella on opiskellut palauttavan joogan ohjaamista Paul Grilleyn perimälinjassa oman opettajansa Clare Sjöblom- Gatesin seurassa vuodesta 2018 alkaen. Sairaanhoitajan työssä Petronella on erikoistunut mm. mielen hyvinvoinnin tukemiseen kliinisen asiantuntijahoitajan koulutusohjelmassa ja perusopinnoissa. Petronella on opiskellut akupunkiota ja akupainantaa erikoistumiskoulutuksissa.
Voit tutustua Petronellan tapaan opettaa maksuttomilla harjoitteilla.
Ilmoittautumisen yhteydessä, saat laskun sähköpostiisi. Joogaharjoituksen maksutapoina ovat myös ePassi, Smartum liikuntaseteli, SmartumPay, Edenred mobiilimaksu, Tykyseteli. Mikäli hyödynnät liikuntaetuuksia osana maksusuoritusta, kerrothan siitä ilmoittautumisen yhteydessä. Varauduthan myös näyttämään reaaliaikaisen kuitin maksusuorituksestasi tapahtumapäivänä. Maksun maksettuasi, vahvistat paikkasi kurssilla.
Viimeinen maksuton peruuttamispäivä 7vrk ennen kurssin alkamista. Paikkaa ei voi valitettavasti peruuttaa tämän jälkeen, mutta sen voi siirtää toiselle henkilölle. Ilmoittautuessasi, hyväksyt peruutusehdot.
Yhteystietosi tallennetaan yrityksen (Omat askeleet) asiakastietojärjestelmään, josta niitä ei luovuteta kolmansille osapuolille. Tietoja käytetään yrityksen hyvinvointiaiheiseen viestintään noin 1-2 krt/kk sekä mahdollisista peruutuksista johtuvaan viestintään.
Huom! Oma jumppamatto, viltti ja lämmin vaatetus mukaan! Halutessasi voit ottaa mukaan myös tyynyn sekä joogabloggeja asentojen tukemiseen.
Huomioithan, että tapahtumassa harjoitellaan ja rentoudutaan omalla vastuulla.